Luomisen tuskaa

Hoipavaan hei, Sairentto – eikus sori! Liikaa HARRIH! läpipelailuja tullut katsoiltua…

Asiaan!

Koska omatuntoni on soimannut minua jo jonkin aikaa sen takia etten ole päivitellyt, päätin pitkästä aikaa istua kunnolla koneen äärelle ja keskittyä kirjoittamaan tänne syntini anteeksi. Tai lievittämään tuskaani. Vuodessa parissa on kerennyt tapahtua vaikka ja vallan mitä: valmistuin media-assariksi, pääsin opiskelemaan Outokumpuun lavasterakennusta ja sairastuin masennukseen, joka onneksi on jo voiton puolella.

Ja miten ja miksi Outokumpu ja lavasterakennus? Mitä tapahtui unelmalle valokuvaajan urasta tai taidekasvatuksen, entä kirjallisuus? Lyhyesti sanottuna en taida olla niin lahjakas kuin luulin. Mutta tätä nykyään olen oppinut arvostamaan omaa keskivertoisuuttani, sillä mitä pahaa siinä on? Toiset ovat hyviä jossain, toiset huonoja, minä olen siinä välimaastossa vähän kaikessa. Tämä ei silti tarkoita, että lopettaisin tai vähentäisin taideharrastuksiani tai lopettaisin ammattiunelmointini. Yksinkertaisesti tähtään johonkin hieman realistisempaan tällä kertaa ja kenties tulevaisuudessa haen uudestaan opiskelemaan yliopistoihin. Nyt minulle riittävät opintoni lavasterakentamisen parissa, jossa toden totta on ollut paljon opittavaa sekä voitettavaa!

Päädyin hakemaan Outokumpuun periaatteessa kihlattuni kautta: hänen selaillessa pelialan pääsytehtäviä ja muita hakualoja minun silmiini osui lavasterakentaminen monien ammattialojen joukosta. Olin aiemmin hakenut opiskelemaan Tyrväälle samaista alaa, mutta huonojen yhteyksien sekä kustannuksien takia en mennyt aikoinaan pääsykokeisiin. Okun pääsykoe sattui sopivasti huhtikuun 2013 lopulle, jolloin olimme kihlattuni kanssa muutenkin suuntaamassa Helsinkiin Model Expoilemaan. Pääsykoe meni mielestäni totaalisesti penkin alle, sillä kuuluisa Luomisen tuska hyökkäsi taas kimppuuni: minulla oli selkeä visio mitä haluan tehdä, mutta huono mielikuvitus sen toteuttamiseen. Loppujen lopuksi nyhräsin jotain kasaan, harmittelin asiaa ja jäin odottamaan tuloksia. Voitte siis kuvitella kuinka iloinen ja yllättynyt olin, kun näin nimeni hyväksyttyjen listalla! Kihlattuni ei päässyt haluamalleen linjalleen (peliala) opiskelemaan, mutta pääsi kuitenkin samaan opistoon opiskelemaan painotuotantoa  (joka on muuten ehkä yksi härskeimmistä aloista ikinä 😀 )

Olen opiskellut lavasterakennusta nyt n. 7 kuukautta ja tuo aika on kulunut kuin siivillä lentäisi. Ekat päivät lähtivät helposti käyntiin, jossa tutustuimme tuleviin työkaluihimme sekä niiden vaaroihin. Olen viimeksi ollut tekemisissä puutöiden kanssa yläasteen seiskaluokalla, mitä nyt teimme ystäväni kanssa lavasteteltan lukioaikana draamaryhmämme näytelmää varten. Kaikki yläasteaikaiset pelkoni puutöitä kohtaan kummittelivat pinnalla, esimerkiksi en ollut uskaltanut käyttää vannesahaa yläasteella, vaikka meillä siihen mahdollisuus oli. Kun tuli sitten minun vuoroni tuota kuolemanmasiinaa käyttää, vedin syvää henkeä ja keskityin lähinnä siihen, etten menetä sormiani jo ekan viikon aikana. Ja kappas, eipä se kone purrutkaan! Omat niksinsä vannesahalla, kuten sirkkelillä ja jiirilläkin on, mutta käytännön ja harjoittelun kautta alkaa otteisiinkin tulemaan varmuutta.

Parin viikon jälkeen luokallamme vallitsi jo hyvä yhteishenki sekä into oppimaan uutta. Pidin kuulemistani kursseista enkä malta odottaa niitä: rekvisiittaa, teatterihistoriaa, metallitöitä, pintakäsittelyä, kynäruiskumaalausta valo- ja äänioppia, kaikkea mahdollista! Työllistymismahdollisuudet ovat myös hyvät, jos vain jaksaa itse aktiivinen olla, ja tietenkin oppimaansa voi aina käyttää hyödyksi muussakin (itse aion masteroida tapetoinnin niin hyvin, että voin tulevaisuudessa itse tapetoida huoneemme ilman, että tarvitsee jälkikäteen harmitella huonoa jälkeä.) Asiakastöitä tulee myös paljon ja tätä kautta teatterireissuja, jotka käymme katsomassa, että minkälainen maailma on lavan toisella puolella ja miltä se itse tehty lavaste näyttää. Tähän mennessä olemme käyneet katsomassa Kajaanin teatterilla Liekeissä! -musikaalin sekä tanssiteatteri Minimin Miehen kuoleman (joka edelleen herättää minussa NIIN monia kysymyksiä..) Lisäksi olen muutaman luokkakaverini kanssa tehnyt lavasteen Joensuun Lumikuningatar-näytelmään, tosin harmikseni en päässyt kyseistä näytelmää katsomaan (voin kertoa, että sen jälkeen en halunnut muutamaan viikkoon olla tekemisissäkään elmu-kelmun tai glitterin kanssa!)

Vaikka olen pitänyt alastani tähän asti sekä Outokummussa eli Okussa asumisesta, niin joulun alla hiipi kauhea musta varjo elämääni: joulupäivän jälkeen elämäni tuntui menevän pelkkää alamäkeä eikä millään tuntunut olevan enää mitään väliä. Yleensä olin kutsunut tätä vaihetta vain hieman alakuloisemmaksi kaudeksi, josta yleensä noustaan, mutta tällä kertaa sille ei tuntunut tulevan loppua. Koko tammikuun ajan makasin sängyssä ja mietin, että miksi nousta. Ahdisti kouluun meno, minua ei huvittanut piirtää, lukea, kirjoittaa, käsityöt lojuivat lattialla ja innokkaasti alkanut uimaharrastus lopahti siihen. Masennus oli tullut, onneksi ei pysyäkseen.

Viitisen vuotta sitten, kun pääsin lukiosta tuo suurin innostukseni lähde eli Inspiraatio katosi jonnekin. Olen yrittänyt näiden viiden vuoden aikana kirjoittaa jotain ja mitä tahansa, jonka avulla saisin taas innostuksen kirjoittamiseen ja täten löytäisin taas Inspikseni. Mutta sitä ei tullut. Sitä ei löytynyt. Pystyin ideoimaan ja kuvittelemaan, mutten kirjoittamaan. Se tuntui ja tuntuu edelleen kauhealta. Tätäkin pätkää kirjoittaessani en voi uskoa, että oikeasti KIRJOITAN, ihan omasta päästä ilman minkäänlaisia suunnitelmia tekstin rakenteesta, juonen kulusta tai miten se tulee päättymään. Minä vain kirjoitan ja rakastan sitä! Tätä tunnetta olen odottanut jo kauan <3

Aina välillä elämääni pilkahti jonkin sortin runosuoni, mutta nekin tuntuivat räpeltelyiltä (ja lähinnä ne olivat SAKU Stars -kisoja varten.) Varsinainen herättely kirjoittamiseen tuli ammattiopiston kuraattorin kautta. Hänen mielestään vaadin itseltäni ja tulevaisuudeltani liikoja, ja niin se on tuntunut olevan. Hänen neuvonaan oli kirjoittaa mitä tahansa niin lyhyesti tai pitkästi kuin tahansa, kunhan kirjottaisin. Kuraattori ehdotti myös kirjoittamista SAKU Starsiin. Ja minähän kirjoitin, ahdistukseni, mieleni, sen voittamisen ja kuinka tästä voi selvitä. Ja selviäisin. Tämän vuoden aiheena SAKU Starsissa on Aurinkoa & energiaa, siksi pieni runonpoikaseni sai nimeksi Ra.

Jokainen päivä on nyt minulle uusi ponnistus sängystä, mutta kuraattorin innostuksen sekä lauseen ’Ei se määränpää vaan se matka’ myötä yritän elää päivän kerrallaan. Sen verta olen onnistunut pääsemään yli sairaudestani, että eräänä unettomana yönä kirjoitin nelisen tuntia tekstinpätkää nuoruudestani. Se oli ihanaa. Lisäksi tähän blogiin kirjoittaminen on toinen. Tuntuu ihanalta. Joten, miksi tähtäisin ja katselisin pelkkää tulevaa ja toivoisin sen jo tulevan, kun voin nauttia tästä hetkestä, jota toivon mukaan muistelen pienoisella surulla (sen takia, että ikinä sairastuin masennukseen), mutta myös ilolla, sillä selvisin siitä. Nauttikaa siis hetkestänne, se vain kestää hetken.

Mutta eipä sen enempää deepiä shittiä! Koska yritän omistaa blogini lähinnä omille töilleni kuin pulinoilleni (tosin tässä taisin failata oahasti, anteeksi siis siitä), tässä tulee nyt pitkä postaus lavasterakennustöistäni ja muista taiteiluistani!

Tässä on ensimmäinen iso työ, joka piti tehdä parin kanssa. Tarkoituksena oli tehdä portaat, mielikuvituksen käyttö vapaa ja sallittua. Koska itse innostuin heti kuvittelemaan portaille käyttöä kämppääni, teimme parini kanssa minulle haluamani portaat. Näiden aihe paljastuu seuraavassa kuvassa, mutta värimaailmasta voi jo päätellä paljon… Ja fanit, te tiedätte.

Ja tadaa! Tässä on valmiit portaat, tosin käyttötarkoitus vaihtui kun mittasuhteetkin vaihtuivat! Ryssimme parini kanssa portaiden korkeuden kanssa, mutta se ei loppujen lopuksi ollut haitaksi, sillä alin astin yltää juuri sopivasti yöpöydäksi sängylle. Joten win win!

Ja oikea vastaus on My Little Pony: Friendship is Magic. Onneksi parinikin on jonkin sortin brony, joten portaiden tekeminen ei ollut yhtä kiusallista hiljaisuutta, vaan lähinnä poniläpän lennättämistä puolin ja toisin. Alun perin tahdoimme myös tehdä (huom. SPOILER ALERT!!!!) alicorn Twilightin taakse siipine, sarvine päivineen, mutta aika alkoi loppua ja kärsivällisyytemme myös. Tyydyimme siis pelkkiin söpöysmerkkeihin.

Portaiden jälkeen alkoi asiakastyömme Lumikuningatar-näytelmää varten. Itse lavaste ( ”läpinäkyvät” portaat + divaani) oli helppo tehdä, ainoa päävaiva olivat jääpuikot, joita piti olla paljon. Todella. Paljon. Kahden kuukauden rupeaman aikana minä työskentelin varmaan puolet ajasta puikkoja suunnitellen, muovaillen, liisteröiden ja maalaten, kunnes yksi ihanista kolmosluokkalaisista keksi, että kanaverkon päälle viritetty elmu-kelmu näyttää paremmalta kuin meidän paperihökötyksemme. Lisäksi saimme niihin läpikuultavuutta ja kiiltoa, eikä unohdeta sitä GLITTERIÄ!!

Testasimme tekelettämme erilaisten valojen kanssa, sillä asiakas aikoi laittaa portaiden sisään ja niiden taakse siniset valot luomaan tunnelmaa.

Asiakastyön ohella meillä oli myös kynäruiskukurssi, jonka aikana opimme hallitsemaan kynäruiskumaalauksen salaisuudet. Tai sitten emme, taitoimme vain ruiskun neulan ja itkimme loppuajan, sillä koko ruisku oli vääntyneen neulan takia paskana. Tätäkin affenetta tehdessä kävin salaa vaihtamassa neulan, sillä ruiskut tarkistettiin kurssin jälkeen ja epätoimiva ruisku olisi merkinnyt moraalisaarnaa opettajalta ruiskun pyhyydestä. Työn loppupuolella ruisku myös alkoi falskaamaan niin, että ruisku pruikki liian paljon maalia työhön, mutta onneksi sitä ei huomaa muuta kuin vain tutkimalla työtä lähempää tarkasti. Tämän työn annoin synttärilahjaksi isälleni, josta hän onneksi piti.

Tämän pystyy selittämään vain yhdellä tavalla…

Koska Fluffle Puff <3 Ja tehty kynäruiskulla myös.

Seuraavaksi kasa maalaustöitä, joita olen tehnyt tässä kaiken muiden töiden ohella.

Tämän westien tein äitini iloksi sekä suureen koiraikävääni. Perheellämme on westie, Casper 10vee, jota minulla on Okussa ikävä aina silloin tällöin. Vanhasta iästään huolimatta Kössemme on virkeä vanha mies, mutta iän painaessa päälle alkaa ainakin tämän omistajan mieltä kummittelemaan, että kuinka kauan tämä ihana pikkupallero on vielä keskellämme. Siksi halusin tehdä pari taulua lievittääkseni ikävääni, mutta myöskin jättääkseni oman jälkeni ottamieni kuvien lisäksi Casperista. Ja onhan noi westiet iha sairaan söpöjä! No, onhan ne kaikki koirat 🙂

Tämä työ lähti lähinnä ajatuskesta sotata ihan paljain käsin ja koska olen aina halunnut kokea miltä tuntuu oikeesti roiskia sitä maalia pinnalle ihan olan takaa, kuten joissain leffoissa. Ja hauskaahan se oli, tosin taisin olla kyynärpäitä myöten maalissa sinä päivänä.

Värikkäälle ilotulitustaululle tein vastapainoksi hillittyjen värien version punaisella ja mustalla. Tapana oli sama roiskinta, mutta mielestäni tätä versiota on kivempi katsella kuin tuota värikästä, kait senkin takia, että roiskin tässä versiossa enemmän. Ja hemmetin hyvä terapiamuoto!

Tekele, johon en ole yhtään tyytyväinen, kiitos huono lehtiosion. Alkuperäisessä suunitelmassani olin aikonut tehdä lehvistöstä suuren ja tuuhean, mutta tuosta tuli vain pieni kärpäsenkakka suuren puunrungon päälle. Runkoihin ja itse lintuun olen tyytyväinen, mutta tuo hemmetin lehvistö! AARGH!! No, sen kanssa on nyt elettävä, niin monesti piti maalata ja korjailla lehvästöä uudestaan ja uudestaan. Ja kyllä, pikkulapsikin osaa tehdä paremman, trust me.

Palatkaamme takaisin kurssitöiden pariin…

Rekvisiittakurssilla minä ahersin hääkakun ja kahden maskin parissa. Hääkakun teko lähti ideana tehdä tekokakku siskoni polttareihin. Koska masennukseni oli tätä tehdessä alkamassa, en jaksanut keskittyä siihen kunnolla. Tammikuussa, kun masennukseni oli huipuillaan mutta jaksoin silti tulla kouluun, työskentelin tämän kakun parissa, vaikka en kyllä jaksanut panostaa siihen tarpeeksi. Jos olisin, niin kakun pinta olisi hienoksi hiottu ja kertaalleen maalattu. Mutta tähän on nyt tyytyminen. Positiivisena kokemuksena opin tekemään kankaista kauniita kukkasia, tosin tekokuidusta tehdyt ovat edelleen paremman näköisiä mitä luonnonkuiduista.

Nämä kukat piti alun perin tulla hääkakkuani koristamaan, mutta koska niistä tuli ihmeen kauniita, en raaskinut uhrata niitä kakkuun. Loppujen lopuksi ompelin ja liimailin kukkiin kiinni luokastamme löytyviä hukkapalakankaita, höyheniä, nappeja ja ties mitä muuta, värjäsinpä yhden satsin kauniin pinkiksi. Punamustasta korusta tein hiuskoristeen, sinisestä rintaneulan äidilleni ja pinkki päätyi siskoni maskiin, josta ei valitettavasti ole vielä kuvaa.

Tässä on toinen maskeista, minkä tein rekviksen aikana. Inspikseni sain Narutosta sekä netin monista japanilaisista eläinmaskeista, etenkin deviantartista löytyvästä Amaterasu Kitsune -naamiosta. Naamio on ensiksi muotoiltu savesta, jonka päälle on sitten laitettu foliota. Tämän jälkeen tulee 5-6 kerrosta voimapaperi-sanomalehti/lakikirjapaperilayeriä. Seuraavaksi maskin päälle maalataan liimaa, maalia, kipsiä ja vettä sisältävällä litkulla, joka vahvistaa maskia entisestään. Tämän jälkeen maskin voi joko hioa tai minun tapauksessa päällystää autonkovikkeella, jolloin maskista tulee entistä vahvempi. Sitten tulee loputon hionta, pohjamaalaus, lisää hiontaa, toinen pohjamaalaus, kenties lisää hiontaa ja pohjamaalausta. Kun maski on tarpeeksi sileä ja pohjamaalattu valkealla, voi sen koristella ja maalata sellaiseksi kuin tahtoo. Tämän maskin maalasin vain valkeaksi ja koristelin punaisella ja mustalla, toisen maskin tein pinkiksi, johon sirottelin sitten glitteriä liimapintaan sekä koristelin reunat glitterliimalla sekä liimasin maskin sivuun ison kukkahöyhenkoristeen. Toivon mukaan saan sen kuvan laitettua josksu tänne, maski onnistui nääs mielestäni hienosti.

Siskoni muutti viime kuussa uuteen kämppään miehensä kanssa. He halusivat päästä eroon makuuhuoneen kammottavasta tapetista, joten minä reippaana ja tulevana lavasterakentajana lupasin tulla auttelemaan tapetinpoisto- ja maalaushommissa. Jos olisin tiennyt minkälainen helvetti siitä kokemattomalle tulee, olisin miettinyt toisin… Ensinnäkin liisteri, jolla oli tarkoitus poistaa tapetti, falskasi pahasti. Lisäksi mukanani ollut sumutinpullo meni rikki, meillä ei ollut tikkaita tai penkkiä, jonka avulla olisimme päässeet kattorajaan asti poistamaan tapettia ja tapetin alla ollut seinä oli kipsilevyä, joka mureni pienenkin kosteuden takia heti alta pois. Viiden tunnin tapetinpoiston jälkeen kuopiolainen serkkuni tuli onneksi kaverinsa kanssa pelastamaan päivän höyryttimellä, jonka he olivat saaneet lainaan serkkuni kaverin isältä. Siinä reippaat pojat sitten tekivät puolessa tunnissa sen missä minulla kesti viisi tuntia. No, sinä iltana saimme tapetit pois, apuina höyrystin, vesi, tapetinpoistoaine, liisteri, tuska, hiki, veri, teräslastat ja raaka voima. Kittasin yhden seinän vielä ennen nukkumaanmenoa ja toivoin, että seuraava päivä olisi parempi.

Tässä on sitten seuraavan päivän lopputulos: kaunis, valkea seinä. Livenä katsellessa seinä on täynnä kitattomia aukkoja, sillä minulla lähti bussi tuona päivänä takaisin Okuun klo 15, joten deadline oli tiukka, joten osa kittauksista lähti pois, koska eivät kerenneet kuivua tarpeeksi. Pahimmat kittausvirheet ovat itse asiassa juuri kuvassa olevalla seinällä. Sisko miehineen oli onneksi tyytyväinen ja lupasin tulla kittaamaan seinät kasaan, jos heitä alkaisi aukot ärsyttämään.

Ai niin, tämä oli muuten eka kerta, kun tein koko tapetinpoisto – seinän maalaushommaa :DD Kokemalla sitä oppii…

Ja sitten kaikki muu..

Kyseiset koristepallot tein Outokummun nuorisokahvila Servolla kahden ohjaajan, kaverini ja mieheni avustuksella. Kuulun tätä nykyään Outokummun nuorisoneuvostoon, joka auttoi nuorisokahvilaa itsenäisyyspäivän aattona vietetyssä juhlassa. Koska en voi koskaan vastustaa käsitöitä, tulin kihlattuni ja kaverini kanssa auttelemaan koristeiden teossa Servon ohjaajia. Olen itse tehnyt tuon punaisen palluran alusta loppuun saakka sekä puolet toisesta sinivalkeasta. Teko-ohje oli helppo ja palloista tuli kauniita, ainoa päänvaiva oli saada pallurat roikkumaan verhonipsuttimista ilmaan..

Kerran näin eräässä kuvassa pupuksi muovailtuja sämpylöitä, joilla oli söpöt korvat ja nappisilmät. Tietenkin sitä itsekin piti yrittää kokeilla samaa ja tässä on tulos: siili-, pupu-, ja epäonnistunut kettu/kissapariskunta! Kyllä sitä saksilla saa ihmeitä aikaan 🙂

Loppuun vielä syksyn satoa: vasemmalla äitini taimesta kasvatettu tomaatti (satonsa ainoa ja suurin!) sekä oikealla minun siemenestä kasvatettu tomaattini. Tyhmänä ihmisenä sitä ei osannut laittaa mitään kohdetta vertailuksi, mutta oma tomaattini oli läpimitaltaan n. 5 – 6 cm, äitini taas pikkurillin pään kokoinen. Kohtahan se kevät koittaa, jolloin tämä innokas viherpeukalo aikoo taas kylvää tomaatit, herneet ja yrtit purkkeihin ja laatikoihin.

Tästä tuli nyt aika lailla pitkä postaus, antakaa se anteeksi, mutta kerrottavaa on paljon ja innostus kirjoittamiseen elää taas vahvana. Ja se tuntuu edelleenkin IHANALTA!! Mitään en voi lupailla, mutta yritän postailla tiuhemmin ettei tulisi taas näitä melkein vuoden mittaisia tautoja, jonka jälkeen postaan kuvia kuin oksennustautinen sairasvuoteella – yhtä syöttöä monta kuvaa kerrallaan ilman hengähdystaukoja.

Palailemisiin ja hyvää alkanutta vuotta 2014!

– Yamatochan

jääpuikko, kettumaski, koulu, kurssi, kynäruisku, kynäruiskumaalaus, lavaste, lavasterakentaminen, maalaaminen, maalaus, masennus, maski, My Little Pony, My Little Pony: Friendship is Magic, naamari, naamio, pitkä, porras, portaat, Postaus, rekvisiitta, remontti, remppa, taide, taideteos, tuska