Koska luominen on tuskaa ja inspiraatio is a biatch…
Ensinnäkin, teidän kaikkien olisi hyvä tietää se hieno, hieno fakta, että suuri tulolähde nimeltä Inspiraatio on minulta ollut jo kauan hukassa. Syynä tähän saattaa olla lukion jälkeinen apea melankolia, kun en päässyt suorilta minnekään opiskelemaan. Kirjoitin lukiossa ficcejä, blogeja ja muita tekstejä lähes joka päivä. Nyt vanhemmalla iällä tuntuu siltä, että jopa tällaisen yksinkertaisen blogitekstin kirjoittaminen tuotaa onglemia, sanon minä, jonka suuri unelma on julkaista omia kirjoja joku kaunis päivä…
Mutta, ei annetan sen masentaa! Olen itsestäni oppinut, että minun kohdallani innostus taiteeseen kulkee syklissä: Jossain vaiheessa teen käsitöitä hulluna, sen jälkeen valokuvaan, sitten piirrän, jota seuraa pitkä putki leffojen ja tv-sarjojen katselua (ei liity taiteeseen, ainakaan suorilta käsin, mutta sarjojen katselu on iso osa sykliäni), jonka jälkeen saatan lukea kirjanhyllyssäni lojuvat, lukemista vailla olevat kirjat loppuun, jonka jälkeen sykli alkaa taas tai jokin uusi innostus tulee lisää. Tällä hetkellä kiinnostuksenani on tv-sarjojen katselu, joten eiköhän se taiteellinen sielukin kohta ala tulemaan esiin.
Toiseksi, kuluneet kuukaudet lokakuusta kesäkuuhun ovat olleet minun kohdallani hektisiä: oli työharjoittelua, opparin tekoa, parisuhdehömppää, melankoliaa, ahdistusta valmistumisesta, hallituksen suhde- ja asiasotkut, itse valmistuminen ja nyt työn alla ovat siskoni valmistujaiset. Lahjaksi hän ei ole toivonut mitään, mutta vihjaisi, että voisin tehdä hänelle jotain taidetta. Koska oma kykyni uskoa itseeni on taas pohjalukemissa, en usko, että pystyisin tekemään hänelle mitään taiteeseen viittaavaa, josta olisin itse tyytyväinen (kiitos ammatikorkeiden.. Tai sitten en vain osaa tehdä ennakkotehtäviä hyvin, kuten veikkaisin asian olevan.) Ehkä sitä pitäisi pikku hiljaa alkaa uskomaan, että olen keskivertoa kansaa, mitä tulee taiteellisuuteen. Mutta valokuvauksessa haluan pitää itseni vielä toivossa! Eli peukut pystyyn, että pääsen opiskelemaan joko kirjallisuutta tai valokuvausta.
Luomisen tuska on näin kuluneina kahdeksana, yhdeksänä kuukautena tullut monesti esiin. Vaikka kirjoitinkin opparini parissa päivässä, itse prosessi sen alkamiseen johtui siitä, ettei minua inspannut tehdä sitä. Kaikista tärkeimmät ovat alkusanat, niistä kaikki lähtee minun kohdallani liikkeelle. Ei auta, jos vain tuijotan tietokoneen ruutua ja alan kirjoittamaan. Tarvitsen kynän ja paperia, mind mapin asioista, joiden kautta alkaa hahmottumaan tekstini osissa. Mutta tämänkin jälkeen tekstiä ei pakosta synny lainkaan, mikä ketuttaa toisinaan tuhannen auringon voimalla. Lopulta, kun opettaja antoi deadlinen opparilleni, minun oli pakko tarttua härkää sarvista. Ensimmäisen sivun kirjoittaminen oli tuskaa. Tuntui siltä, etten olisi koskaan mitään kirjoittanutkaan. Nautinto, jota olin ennen saanut kirjoittamisesta, oli tipotiessä. Mutta hiljalleen tekstiä alkoi syntymään, sana sanalta, tästä kiitos ihanaisen kohtalotoverini, joka oli jo ennestään kirjoittanut oppariansa. Hänen avustuksella sain ideoita, mitä tekstin pitäisi sisältää ja mitä kannattaa tekstissä sanoa. Kaikki päättyi lopulta hyvin, sillä sain täydet kolmoset niin opparistani kuin tutkintotodistukseenikin kaikista audiovisuaalisista aineista 🙂
Keväällä minulla oli kuvataiteen kurssi, aiheena värisommittelu. Nautin kurssista paljon, sillä pääsin maalaamaan isolle paperille isoilla siveltimillä ja väreillä. Menin omaan zone-tilaan, kun olin suunnitellut työni ja aloin työstämään sitä. Parhaimmillani olin niin omassa kuplassa ja flow’ssa, etten kuullut edes opettajani kommenttia töistäni. Maailmassa oli vain minä, akryllivärit, suuri alusta paperin kera, auringonvalo ja se pyhä tunne, minkä saa, kun tekee taidetta. Ah~ Valitettavasti kurssi oli liian lyhyt ja minulta jäi puolet tunneista käymättä, kiitos hallituskiireiden. Sain silti suoritusmerkinnän, kiitos Celestian.
Olisin tahtonut postata tänne tekemiäni ennakkotöitä, mutta idioottina ameebana en muistanut skannata/kuvata tekeleitäni (paitsi ne, mitä olen tehnyt Illustratorilla TAMK:in englanninkielistä medialinjaa varten.) Harmitus on suuri, mutta sille en voi enää tehdä mitään. Lisäksi eräänä projektina minulla on tällä hetkellä tehdä siskolleni lahjan lisäksi albumi, joka sisältää kuvia hänen elämänsä varrelta (olisiko se tarpeeksi hyvä lahja hänelle? Tiedä häntä..) Myöskin kihlatulleni aloittama valmistujaiskortti ei tullut valmiiksi, koska unohdin valmistujaiskiireissäni, että olin tekemässä hänelle sellaista. Mutta ainahan sen voi antaa jälkikäteen.
Mutta nyt pari ennakkotehtävää, jotka ovat tallessa:
En edelleenkään hallitse anatomiaa kunnolla, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka ihmisen piirtämisessä on rutkasti parantamisen varaa. Aiheena oli kulttuuri-ilmiö, joskaan en tahdo kertoa kuvaan liittyvästä aiheestani enempää, sillä se ketuttaa minua suuresti, sillä minulla oli tasan viikko aikaa tehdä kyseiset työt ja väkersin häthätää jotain. Mutta siinä on kuva!
Yllä olevaan kuvaan olen sata kertaa enemmän tyytyväinen, sillä panostin loppujen lopuksi siihen enemmän mitä ensimmäiseen. Sateenkaarilippukuvan tein kahdessa päivässä ja kaupunkikuvan kolmessa. Kaupungissa käytin väreinä ainoastaan sinistä, mustaa, harmaata ja ruskeaa, ja tietenki näiden värien murrettuja värejä. Värikkäät orvokit sitten taas liittyvät kulttuuri-ilmiöön, mutta edelleenkin… Huono aihe, suuri häpeä -.-’
Kyseinen kuva on tehty jo syys-lokakuussa, mutta postaan sen silti tähän, koska kyseisen työn lähetin Saimaan ammattikorkeakouluun yhtenä ennakkotyönä. Meidän piti pareittain suunnitella verkkosivut Pyhäsalmen/Pyhäjärven (kumpi se nyt onkaan, en koskaan muista…) Kivipuistoa varten. Minä toimin graafisena suunnittelijana ja kihlattuni koodaajana/nettisivujen kasaan panijana. Kuvassa on liikaa yksityiskohtia, sillä nettisivujen pitäisi olla yksinkertaiset ja selkeät, mutta koska rakastan piiperrystä, annoin sen mennä.
Lisää kuvia tulen postaamaan tekstin kera jahka olen saanut siirrettyä monen kuukauden kuvat kameralta koneelleni. Ja tietenkin pitäisi kuvauttaa tekemäni hamoset, sillä kuukausi sitten innostuin taas hääräämään ompelukoneellani, kiitos nättien kankaiden.
Tapaamisiin taas joskus,
Yamatochan
ennakkotyö, inspiraatio, kuva, kuvat, luomisen tuska, Päivitys, valmistuminen
