Luomisen tuskaa

Ensi viikolla alkavan työharjoitteluni takia päätin runttaista kaikki tekemäni kuvasommitelukurssin työt samaan syssyyn. Tarkoituksena on siis pohtia jokaisen työn kohdalla seuraavia asioita:

• kuinka työ mielestäni onnistui
• millainen sommitelma on
• mitä olisin voinut tehdä toisin
• mitä olen oppinut – tai en ole oppinut ja miksi

Sen verta paljastan jo tässä vaiheessa, että minulla EI ole sommittelevaa silmää. Vaikka kuinka yrittäisin mielessäni tehdä mahdollisimman tasapainoisen ja harmoonisen työn, lopputulos on aina samaa kaamosta. Kurssin aikana opin kuitenkin ymmärtämään itsestäni sen verran, että taiteessa ei koskaan kannata pyrkiä täydellisyyteen, sillä toisille ihmisille minun kaamokseni on heidän harmoniansa ja vice versa. Silti mieltäni kaihertaa edelleenkin viime viikkoinen vahaliitutyö.. Mutta siitä myöhemmin. Keskitytään siis itse pääasiaan: kuvasommittelukurssin työt!

1. Mustalle paperille valkoisia neliöitä, valkoiselle paperille mustia neliöitä

Kuvassa on siis nimensä mukaan erikokoisia valkoisia neliöitä mustalla taustalla. Nämä neliöt heittelin aluksi summan mutikassa sinne tänne ja siirtelin sitten niitä omasta mieletäni parempaan sommitelmaan. Alussa minulle tuli sommitelmasta mieleen Musen The Resistance- levyn ja Coldplayn X&Y- levyn kannet (liekö sitten, koska kummassakin ollaan hieman pikselitunnelmissa…) Kun sitten liimasin palaset paperille ja ihastelin kätteni jälkeä kauempaa, huomasin teokseni muistuttavan lähinnä sudenkorentoa tai perhosta, mikä sinänsä on hauska sattuma, sillä satun pitämään kumpaisestakin ötökästä.

Itse pidän tästä sommitelmasta, sillä se tuo minulle mieleen rakkaan alitajuntani sekä omalla tapaa tuo esille graafista ilmettäni (jos tarkemmin alkaa ajattelemaan, niin neliöt voi nähdä myös ns. ”liitämässä” katsojaa kohti, kuten alun perin oli tarkoitukseni…) Sommitelma on omasta mielestäni tasapainossa, sillä en tahtoisi vaihtaa yhdenkään palan paikkaa. Mitä olisin tehnyt toisin? Tarkoituksenani ei ollut tehdä esittävää taidetta, mutta kummasti taide minun kohdalla tuntuu menevän esittävän puolelle, kuten tässäkin (kiitos alitajunnan?) Vaikka aikani taiteilinkin palasia vaikka minkälaisiin sommitelmiin, ainoastaan tämä ratkaisu tyydytti mieltäni tarpeeksi.

Tästä kyseisestä sommitelmasta pidän paljon. Osa saattaa sanoa sitä tylsäksi, mutta minusta siinä on virtausta, kasvua ja puhtautta. Kutsun itse tätä sommitelmaa klassiseksi (jos puhutaan minusta), sillä pidän asioiden järjestelystä, mutta kuitenkin tietyn kaavan rikkomisesta. En halunnut pinota neliöitä päällekäin, sillä se toi liikaa mieleen militaarisen järjestelmän tai ala-asteen liikuntatunnit. Halusin työhöni hieman sitä jotain, jota kutsun flow’ksi (kai sitä ihan suomeksi voi virtaukseksi kutsua, mutta tykkään enemmän sanasta flow). Tässä nyt on sitä flow’ta, sillä kuvan neliöt virtaavat (omasta mielestäni) harmoonisesti ylhäältä alas, oikealta vasemmalle . Kun esittelimme nämä työt kurssin aikana, suurin osa ihmisistä näki minun neliöiden kasvavan vasemmalta oikealle, eli perinteiseen tapaan, jolla luemme kirjoja ja lehtiä. Olenko siis lukenut liikaa mangaa, jos minun mielestäni on luonnollisempaa, että neliöt virtaavat oikealta vasemmalle eikä toisin päin?

Jos edellisestä jaarittelusta ei saanut selvää, niin pidän myös tämän työn sommitelmasta. Yritin tämänkin kanssa tehdä vaikka ja vallan mitä, mutta ainoastaan tämän sommitelman kanssa tunsin neliöiden asettuvan oikeille paikoillensa. Tämän työn kohdalla olisin halunnut tehdä neliöilleni täysin suorat sivut, sillä silloin työ olisi näyttänyt vieläkin paremmalta.

2. Tasainen ja vapaa muoto sekä leimasimen teko

Tässä työssä tehtävänä oli alkajaisiksi muotoilla/kaivertaa leimasin, aiheena mikä tahansa. Bronyna (eli My Little Pony: Friendship is Magic- sarjan fanina) ajattelin ensiksi kaivertaa ponin pään, mutta luonnoksen huonon ulkonäön takia tyydyin toiseen, silti ponimaiseen vaihtoehtoon: kuppikakkuun eli cupcakeen (ai miten niin ponimainen: MLP-sarjan Pinkie Pie rakastaa kuppikakkuja!) Muotoilu oli mielestäni helppoa, mutta kun koepainantamisen aika tuli, huomasin yhden alaosan välikön olevan liian matala ja lähellä reunaa, joten vaarana oli maalin leviäminen painamisvaiheessa. Aikani harjoiteltua sain aikaiseksi tarpeeksi hyvää jälkeä, joten päätin aloittaa papereiden painamisen.

Tehtävänä  oli, leimasimen teon lisäksi, painaa tasaista ja vapaamuotoista sommittelua paperille. Aloitin ensiksi vapaamuodosta, sillä se tunti helpommalta ja jos virheitä sattuisi, voisin laittaa kaiken vapaamuodon piikkiin.

Minulle sattui kuin sattuikin pari virhettä, mutta sain onneksi virheet peiteltyä painamalla toinen kuppikakku toisen päälle. Olisin halunnut painaa koko paperin täyteen kuppikakkuja pareittan (kuten kuvasta näkee), mutta sommittelun takia päätin jättää myös valkoista pohjaa esiin. Vaikka työn onkin tarkoitus olla vapaamuotoinen, kuppikakkujen parillisuus (eli kaikki kuppikakut ovat pareittain, ei yksinään) tuo tietynlaista tasaista rytmiä työhön. Työ on muuten onnistunut, mutta olisin halunnut tehdä kuppikakut pinkillä enkä punaisella (oma vikani, kun en jaksanut sekoittaa vaaleanpunaista).

Tasainen muoto tuotti minulle päänsärkyä, sillä en ole hyvä järjestelemään asioita tasaisin välein käteni pienoisen tärinän ja muutenkin vapaamielisen mielen takia. Joten, kun sitten painoin ensimmäisen leiman tähän paperiin, oli minulla avistus, että ryssisin koko homman ja joutuisin alottamaan tasaisen muodon pari kertaa alusta. Päästyäni tiettyyn rytmiin (kaksi painalluta samalla maalilla ja sitten uusi kerros maalia) ja hahmottamalla jonkinlaista tasaista väliä, alkoi työni näyttämään hyvältä. Silti pieneltä kiromamiselta ei voinut välttyä, sillä aina leimasin ei osunut siihen kohtaan mihin halusin, leimattava tila näytti liian pieneltä tai maali tuntui leviävän leimasimen alla. Lopputulos näyttää mielestäni tasaiselta, pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta. Tai sitten heitetään kädet ylös ja todetaan, ettei minusta ole tasaisten välimatkojen ystäväksi.

Mitä tekisin toisin? Eräässä vaiheessa mielesäni kävi mitata paperi ja piirtää ohuesti apuviivoja paperille, jotta saisin kuppikakut oikeisiin paikkoihin. Veikkaukseni on, että olisin painanut lyijykynää liikaa ja leimojen alle ja taustalle olisivat jääneet kauheat lyijykynäraidat. Turhauttavaa leimojen painaminen sillä oli, kiitos kärsimättömyyteni ja tietynlaisen täydellisyyshakuisuuteni.

3. Suora ja vapaa viiva

Tehtävänä oli harjoitella viivojen piirtämistä, sommittelua ja kerrontaa. Ensimmäisenä piti tehdä pelkillä suorilla viivoilla taidetta, mielummin ei-esittävää, mutta ei esittävääkään pahalla katsottu. Kun sitten sain pari mustaa tussia ja valkoisen, tyhjän paperin eteeni, alkoi energia virtaamaan läpi ruumiini. Kyllä, tätä se ihmiset on – INSPIRAATIO! Musta tussi on siitä kiva, että sillä keksin aina kaikkea parempaa mitä mustekynällä tai lyijykynällä. Musta tussi näyttää kauniilta valkoista vasten, sen avulla voi tehdä pintoja, jotka kertovat enemmän kuin mustekynä. Mustekynän avulla saa myös dramaattisuutta aikaan enemmän mitä lyijykynällä. Lopputulos suoran viivan kanssa oli seurava:

Aloitin työni oikeasta nurkasta harjoittelemalla eripaksuisten viivojen tekoa. Sitten ajatukseni valtasi taas Pinkie Pie ja kuppikakku. Tulos: kuppikakku ”keskelle” paperia (oikeasti leivos on enemmän vasemmalla kuin keskellä, mutta mieletäni parempi niin, tuo dynamiikkaa työhöni). Ajattelin ensiksi tehdä pelkästään mustia viivoja kuppikakun ympärille, mutta se vaikutti mielessäni tylsältä. Sen jälkeen lähin vetämään viivoja kohti vasenta yläreunaa. Ja yllättäen huomasin tekeväni kuvioita viivoista eri sektoreille. Pidin kuvioiden eri pinnoista niin paljon, että loppujen lopuksi kuppikakun ympärillä on eri paksuisista viivoita tehtyjä pintoja ja kuvioita, eikä pelkästään mustia viivoja. Pidin työstäni ja pidän siitä edelleenkin. Se tuo mieleen graafisen tuotannon, jota haluisin lähteä myös opiskelemaan korkeakouluun, kunhan ensiksi valmistun täältä ammattiopistosta. Ilokseni huomain myös sen, että kun paperin kääntää pystyasentoon, viivat ja pinnat luovat sellaisen kuvan, että katselisit maan pinnalta ylös kohti taivasta kurottelevia pilvenpiirtäjiä, tai sitten katselisit alla näkyvää maankamaraa pilvenpiirtäjästä (kummin sinä näet asian? Katseletko pilvenpiirtäjiä vai pilvenpiirtäjästä?) Sommitteluun olen myös tyytyväinen, vaikka se alun perin tuntuikin tylsältä ja huonosti sommiteltulta (on muuten vaikea sana, miten taipuu sana sommittelu ablatiiviin?) Alusa ideani tuntui myös huonolta, mutta lopputulokseen olen liian tyytyväinen, että alkaisin muuttamaan siitä mitään tai katumaan tekemiäni päätöksiä.

Lukiossa minulla oli tapana piirtä yhdestä yksittäisestä viivasta jokin kuviosykkyrä. Piirtämisen jälkeen tarkastelin kuvaa ja yritin hahmotta kuviosta jotain. Lopuksi saatoin piirtää sykkyrään jotain tunnusomaista: jos kuvio muistutti ihmistä, piirsin sille silmän tai käden; jos se vaikutti joltain tietyltä eläimeltä, esimerkiksi lehmältä, piirsin sille sieraimet, sarvet, harjan ja vaikkapa karjakellon kaulaan. Vapaan viivan kohdalla halusin tehdä samoin, sillä tykkään tästä tyylistä. Vaikka työstäni tulikin näin ollen esittävä, ei se minua haitannut, kunhan sain työstää sisällä kuplivaa luovuuttani ja samalla tuoda esiin kaipuuni IB-lukiovuosiin.

Koko vapaaviivaruljanssi alkoi ihmishahmosta. Piirsin siis randomisti yhden viivan avulla kuviosykkyrän, joka loppujen lopuksi muistutti ihmistä. Rajasin siitä esiin silmän, hatun ja turkiskauluksen. Jo tämä pelkästään olisi riittänyt minulle sommitteluun, mutta käteni ja luova mieleni halusi tehdä lisää. Huono idea vai ei, sitä en vieläkään osaa päättää…

Loppujen lopuksi hahmotin esiin linnun (joka näytti kotkalta), karhun pään, monsteripensaan sekä hahmon, joka näyttää morsiamelta hääpuvussaan. Tuodakseni perspektiiviä esiin piirsin suurin piirtein paperin keskelle viivan, joka kuvasti maan rajaa. Päätin myös vetäistä ohuita viivoja tuomaan esiin taivaan ja maan eron. Seuraavaksi tein virheen, mikä ketuttaa minua edelleenkin: piirsin pilven MUSTALLA PAKSULLA TUSSILLA. Ei siinä mitään, pidän pilvien piirtämisestä. LYIJYKYNÄLLÄ. Pienessä mielessäni oletin, että tussilla tulisi tietenkin samanlaista jälkeä. Mutta ei. Kaikkea muuta. Mikä ennen näytti edes jotenkin tasapainoiselta kuvalta, oli nyt täysin kaoottinen piirros täynnä kaikkea mahdollista (toisin sanoen, minä pelaamassa simsiä: tilassa on kaikkea mahdollista, mikä näyttää mielestäni tasapainoiselta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta). Heti kun olin saanut pilven valmiiks ja kynän laskettua pöydälle, tuo kauhea pilven ketale täytti mieleni: miksi ihmeessä menin pilaamaan ”mestariteokseni” (tai näin minä ajattelin, nyt tilanne on lähinnä toinen..) tuolla kauhealla sotkulla?

Joten, mitä opin tästä: älä ihmeessä piirrä yhtikäs mihinkään pilviä MUSTALLA, PAKSULLA TUSSILLA ennen kuin osaat oikeasti käyttää sitä kunnolla.

4. Tasapaino ja vääristely

Saimme tehtäväksi leikata eri harmaan ja ruskean sävyistä esineitä, jotka asettelisimme sitten mielestämme tasapainoiseen sommitteluun. Minua tämä asia ahdisti jo alusta alkaen (allitteraatio!), sillä kuten tämän postauksen alussa kirjoitin, en osaa sommitella. EN YHTÄÄN. Joten, kun sitten sain esineeni (kasa pulloja ja ruukkuja) leikeltyä ja oli aika aloittaa sommittelu, tahdoin vain oksentaa ja juosta muualle tekemään tehtäväni.

Vaikka kuinka siirtelin ja vaihtelin, vääntelin ja kääntelin esineiden asentoja ja paikkoja, mikään ei miellyttänyt minua. Kaikki näytti aivan hirveältä (luominen on tuskaa, sanoohan niin blogini otsikkokin). Sommitelma, johon olin ainoastaan tyytyväinen, oli tasan kaksi pulloa pöydän vasemmassa reunassa, toinen toisen edessä. Ja tässä kohtaa tein virheen, jota olen toistanut liian usein, kun puhutaan kuvaamataidosta ja minun luomasta taiteestani (tai simsistä): päätin laittaa lisää esineitä asetelmaan, koska se näytti niin tyhjältä. Pienessä mielessäni tuskailin tätä koko pullotyön ajan, sillä aivoni huusivat minua lopettamaan työni pilaamisen, mutta tunnettuun tapaan en kuunnellut. Joten, lopputuloksena oli jotain aivan kamalaa.

Se on niin hirveä. Se on NIIN hirveä! Ja tämä ei ole teiniangstia, tämä on vain sitä faktaa etten osaa sommitella. Ensinnäkin, työssäni on liikaa kaikkea. Toiseksi minua ärsyttää ettei keskellä ole mitään. Kolmanneksi, kun yritin täyttää tyhjää keskikohtaa, teokseni näytti itse asiassa vielä kauheammalta. Neljänneksi, en teet tätä enää ikinä. Asioiden sommitteleminen ei ole minua varten. Random/satunnainen kaaos ja epäjärjestys ovat minun alaani. Kun piirrän, en sommittele tekeleitäni (vaikka pitäisi), vaan piirrän sinne, minne inspiraationi, mielihaluni, tahtoni sekä intuitioni haluavat minun piirtävän (joka on yleensä paperin oikea alalaita tai keskiosan oikea puoli). Toisin sanoen, tekisin kaikki toisin tämän työni kohdalla.

Josta pääsemmekin toiseen ahdistelun aiheeseen: VAHALIIDUT

Muistatko alaa-asteelta nuo penteleen liidut, joilla luulit osaavasi piirtää, mutta loppujen lopuksi sait vain kätesi likaisiksi ja työsi näyttämään aivan kauhealta. Haluaisin tavata ihmisen, joka osaa piirtää näillä liiduilla ja jopa TYKKÄÄ piirtää niillä (jos se olet sinä, onneksi olkoon, olet yksi harvoista ja opeta minullekin!) Tätä työtä ennen olen tainnut viimeksi piirtää vahaliiduilla lukiossa, vain sen takia, koska niistä tuli nostalginen olo (mutta työ näytti silti ekaluokkalaisen tekemältä…) Kun meille sitten annettiin tunnilla tasapainoisen sommittelun lisäksi tehtäväksi piirtää puu- tai vahaliituväreillä vääristelty kuva, päätin uhmata varoittavaa mieltäni ja kokeilla, miltä vahaliiduilla piirtäminen tuntuikaan (spoiler alert: IHAN HIRVEÄLTÄ!)

Luonto on minulle läheinen asia, joten halusin tehdä jotain siihen liittyen. Kuvakansioita selaillessani löysin tämän pienestä pihlajasta ottamani kuvan, joka säätä ja luonnonlakeja uhmaten oli kasvanut kirkon muurista läpi. Halusin tehdä tästä pienestä pihlajasta vääristyneen kuvan, joten tulostin sen ja aloin tehdä luonnosta tulevasta taideteoksestani. Halusin aluksi tehdä kuvan käänteisin värein (eli punainen on vihreä, sininen oranssi ja keltainen violetti), mutta koska kuvassani on ainoastaan punaista ja vihreää harmaan ja mustan lisäksi, päätin hieman laajentaa käänteisen värin teoriaa: punaisen käänteinen väri on joko keltainen tai sininen, vihreän käänteinen väri on joko oranssi tai violetti, jne… Tämä tuntui toimivan alussa, mutta kun hahmottelin luonnokseeni nämä käänteiset värit, teos tunti lattealta ja tylsältä värimaailmansa puolesta. Niinpä päätin käyttää värejä, joista pidän ja joita haluan nähdä työssäni (eli lähinnä tahdoin jotain vihreää ). Alussa työni idea, sammal on yhtä pitkää kuin pihlaja, tuntui hyvältä, mutta luonnokseni näytti tökeröltä ja lapsen tekemältä (oliko tämä sitten ennakointia tulevasta…?) Olin silti päättänyt tehdä tämän työn sen tökeryydestä huolimatta ja siinä päätökseni pysyi.

Pihlajan piirtäminen oli ärsyttävintä, sillä tein lehdet hieman geometriseen muotoon, mikä tarkoitti, että sivujen piti olla terävät, värin piti pysyä rajojen sisäpuolella ilman, että alla olevat rajat näkyisivät. Alun perin lehtien oli tarkoitus olla pelkästään vaaleanvihreät, mutta kun sain lehdet väritetyiksi, oli se niin törkeän näköinen, että minun oli pakko lisätä hieman tummanvihreää tasapainottamaan katastrofia, joka näytti –  ja näyttää edelleenkin – ekaluokkalaisen tekemältä. Pihlajan jälkeen työstin alla olevan punaisen sammaleen, jonka pintaan olen tyytyväinen, sillä se näyttää elävältä tummien viivojen takia. Seuraavaksi tein sammaleesta lähtevät ”lihansyöjäkasvit” eli kasvin itiöpesäkkeet (lihansyöjäkasvi, koska lopputuloksen itiöpesäkkeet näyttävät Muumipeikko ja pyrstötähti- elokuvan angostuura-lihansyöjäkasvilta). Olen hirveän tyytyväinen itiöpesäkkeiden ulkonäköön, johtunee siitä, että osasin tehdä valöörin pähkylöihin (jotka muistuttavat muuten oliiveja tai Star Warsin Kuolemantähteä). Valöörin takia työhöni tuli hieman elävyytää, ja näin ollen eroaa niistä töistä, mitä tein ala-asteella (joissa väritin kaikki pinnat tasaisiksi). Lopuksi lisäsin vihreitä marjoja sekä väritin kuvaan harmaata muuria (joka kuvassa näyttää olemattomalta, mutta halusin sammaleen ja pihljan seisovan jossain muussakin kuin ilmassa). Aluksi suunnittelin myös piirroksen tekemistä mustalle paperille, mutta koska sitä ei ollut tarjolla, oranssista ei olisi erottunut oranssi eikä punaisesta punainen väri hyvin, niin päädyin keltaiseen paperiin. Olkoon keltainen siis käänteinen taivas.

Lopputuloksesta minulla on ristiriitaisia tunteita: pidän itiöpesäkkeistä ja sammaleen pinnasta, mutta sommittelultaan ja esittävyydeltään työni on aivan kauhea. Kuten oletinkin, vaikka tahdoinkin sen kieltää. Sommittelu on mielestäni tökerö (onko ihme?), värit kauheat (väriliitujen takia, niinhän ne urheilijatkin aina syyttävät varusteita, kun saavat huonon tuloksen) ja en mielestäni onnistunut tehtävänannossa, kohteen vääristelyssä, hyvin. Mutta tätä työtä katsellessani voin taas muistuttaa itseäni siitä, minkä takia vahaliidut ovat syvältä: koska ne yksinkertaisesti OVAT.

5. Staattinen/dynaaminen tasapaino

Viimeisellä tunnilla piti suunnitella ja toteuttaa maalaus, jossa toteutuisi staattinen tai dynaaminen tasapaino. Aiheena pystyi olemaan mitä tahansa, sai olla esittävää tai abstraktia, kunhan tasapaino löytyy. Ajatuksena minulla oli ensimmäisenä syksyinen metsä, jonka keskellä yksi ainoa oranssi lehti tippuu kohti maata. Luonnosta piirtäessäni aloin kuitenkin (taas vaihteeksi) miettimään liikaa poneja, joten piirsin huvikseni nopean suttauksen abstraktista Pinkie Piesta. Se näytti hölmöltä ja vastakohdalta omaan tyyliini, joten päätin sitten tehdä abstraktia taidetta poneista. Koska Pinkie Pie ei tyydyttänyt mieltäni tarpeeksi, hahmottelin muistakin Mane 6:n poneista nopeat piirrokset (valitettavasti minä hömelö en ottanu heistä kuva…) Luonnos pääponeista näytti hyvältä ja aloin sommittelemaan heitä enemmän tasapainoon, kunnes älysin, että minun pitäisi maalata heidät kaikki. Isolle paperille. Akrylliväreillä. Päätin luopua tästä aikeesta ja piirtää vain yhden ponin. Mutta kenetkä? Omat suosikkini ovat siis Mane 6:sta Rainbow Dash ja Fluttershy, mutta halusin jonkun muun kuin itseni päättää, minkä ponin piirrän. Joten, tein ponitestin, jossa määritellään, ketä ponia muistutat eniten ( http://www.bronyland.com/pony-personality-test/) Tulokseksi sain Fluttershyn (olen tehnyt testin jo neljä kertaa, muilla kerroilla sain Apple Jackin, Pinkie Pien ja Rainbow Dashin kahdesti), joten päätin piirtää tästä herkästä ja suloisesta ponista hieman epänormaalimman muotokuvan.

Luonnostelin paperille siis pääpiirteet ponista; korvat, hiukset, silmät ja turvan miten sattuu. Halusin myös liittää työhöni Fluttershy:n cutie markin eli söpöysmerkin sekä tuoda ilmi sen faktan, että kyseessä on pegasus-poni. Tästä syystä teoksen oikeassa alareunassa on pallura ja sen yläpuolella neljä pulleaa viivaa (eli kuvio kuvastaa siipeä). Värimaailman valitsin Fluttershy:n värityksen mukaan, mutta halusin lisätä myös mustaa tuodakseni särmää teokseen. Viimeinen luonnokseni puhtaalle A4-paperille onnistui hyvin, sillä Fluttershy:n hiuskiekuran avulla näyttäisi siltä, että turpa tosiaankin olisi turpa eikä kolme randomia viivaa ja outo kiehkura hiusta.

Seuraavaksi pääsin luonnostelemaan Fluttershy:ta isolle ja paksulle A1-kokoiselle paperille (tai A1:ltä se vaikutti, en ole silti ihan varma asiasta…) Minua kauhistuttaa aina aloittaa luonnostelu jollekin isolle ja varsinaiselle, sillä niin moni asia voi mennä pieleen tässä vaiheessa. Tällä kertaa asiat menivät melkein nappiin, mitä nyt painoin jossain vaiheessa lyijyä liian hennosti paperiin, jolloin viivaa piti palata vahvistamaan (jolloin yleensä vedän monta viivaa peräkkäin ja tällöin tämä osa näyttää muita tummemmalta). Kun olin luonnosteluun tarpeeksi tyytyväinen, sekoittelin valkoisesta ja sinisestä akryllimaalista ”Fluttershy:n sinistä” (eli tavoittelin sellaista vaaleansinistä, joka kuvastaa mielestäni Fluttershy:ta) ja ohensin kyseisen seoksen vielä runsaalla vedellä, sillä halusin kuultavan taustan enkä peittävää. Vesiohenteisen maalin levitys ei sujunut kuin Strömsössä: alussa reunoille jäi valkeita rantuja, joidenka päälle lätkin sitten lisää maalia. Tämä tietenkin tummensi jo ennestään maalattua paperia. Aikani tuskaillen ”vesivärin” (joita muuten vihan, koska en osaa käyttää niitä) käyttöä sain suhteellisen tasaisen pinnnan ja jäin odottamaan maalin kuivumista. Itse Fluttershy:n maalaaminen oli terapeuttista, sillä isolle alueelle maalaaminen tuntuu taivaalliselta, aivan kuin aika pysähtyisi ja edessäsi olisi vain iso tila, johon saat toteuttaa itseäsi. Niinpä katosin maalaamisen mahtavaan maailmaan (allitteraatio!) pariksi tunniksi, jonka aikana tunsin olevani taas henkisesti hengissä. Mahtava fiilis. Lopputuloksena tuli ihmeellinen abstraktitaideteos jostain, mikä etäisesti näyttää tekemältäni luonnokselta:

Yritin sommitella Fluttershy:n niin, ettei sitä tunnistaisi Fluttershy:ksi tai poniksi, mutta taisin epäonnistua tässä. Pidän teokseni väreistä, sillä ne ovat kirkkaat ja värikkäät sekä tietenkin tuovat ilmi kuka hahmo on kyseessä. Sommitelmana taideteokseni on staattinen, mutta kirkkaiden värien sekä MLP-sarjan ystävänä näen perhosen ja siiven dynaamisina (minun silmissäni ne alkavat aina iskemään siipiään/siipeään), joten itse kuvailisin teostani dynaamisen staattiseksi. Teos näyttää tylsältä, mutta sarjaa kohtaan tuntemani kiintymyksen takia  teos on minulle rakas. Lisäksi se oli ensimmäinen abstraktinen kokeiluni, missä onnistuin mielestäni. En hyvin enkä huonosti, ainoastaan onnistuin.

Mitä olisin tehnyt toisin? Nyt katsellessani tätä työtä olisin voinut paksuntaa tiettyjä viivoja runsaammiksi, sillä nyt ne tuntuvat hukkuvan kuvaan (suu, oikea korva Fluttershy:n perspektiivistä katsottuna). Lisäksi olisin saattanut tehdä Rainbow Dashin, sillä silloin kuvaan olisi tullut lisää väriä.

Lopuksi, mitä opin kurssin aikana?Vihaan liituvärejä, en osaa sommitella (vaikka kuinka yrittäisin), rakastan vihreää väriä, kultainen leikkaus on hyvä juttu (mutten tunnu itse käyttävän sitä), pidän graafisista töistä, en ymmärrä liian abstraktia taidetta ja Gangnam Style on oikea korvamato.

Mitä olisin tehnyt toisin koko kurssin aikana? KUUNNELLUT JÄRKEÄ JA HEITTÄNYT VAHALIIDUT NURKKAAN! Keskittynyt sommitelmiini enemmän (yleensä niitä tuli sommiteltua jonkun verran, muttei esimerkiksi jonkun aikakauden ihanteiden mukaan), keskittynyt tekemään sitä, mitä oikeasti haluisin tehdä eikä sitä, mikä tuntuisi olevan helpoin vaihtoehto, ja ajattelemaan asioiden ulkopuolelta (kuten poikaystäväni aina tekee… Olen kade). Ja miksi en ole oppinut sommittelua? Olen ollut sommitelun suhteen vajaa jo pienestä pitäen: tiedän, että tavoistaan pystyy oppiman eroon, mutta luonteenpiirteistäsi et noin vain pääse. Etkä siitä faktasta, että joillakin on sommitteleva silmä ja toisilla taas ei. Minulla sitä ei ole eikä tule varmaan koskaan olemaankan. Silti nautin kurssista hirveästi, sillä sain luomisen (tuskan ja nautinnon) lisäksi haastaa itseni ja nähdä, voiko vanhoista tavoista päästä eroon vai ei. Minun kohdalla ei. Sommittelu 1 – Yamato 0.

-Yamato

abstrakti, akrylli, ala-aste, Fluttershy, graafinen, kartonki, kurssi, maalaus, MLP, MLP:FiM, My Little Pony: Friendship is Magic, pahvi, Sommittelukurssi, taide, taideteos, tuska, työ, vahaliidut